Ilpo Moisa, candominolainen 2018–
Kesätauko siinsi jo varmasti monella mielessä, kun oli aika virittäytyä vielä viimeiseen koitokseen. Candominolaisille kulunut kevät 2019 jää varmaan mieleen yhtenä tapahtumarikkaimmista.
“Nyt paljon lepoa, unta ja hyvää ruokaa ennen torstaita,” kuului puheenjohtajan ja kuorokaverimme Pinjan neuvo neljä päivää ennen Tampereen sävelen kuorokatselmusta. Candominon kevät eteni nopeasti kohti viimeistä huippukohtaansa. Ilmassa oli paitsi kuorojuhlan, myös lievän energiavajauksen tuntua. Tapahtumarikas kevät (takana oli niin piispanvihkiäismessu, matka Ouluun ja Ylivieskaan, Tallinnan kuorokilpailu, konsertit kotikirkossa ja Liedossa kuin myös muita keikkoja) oli vaatinut veronsa, mutta kuoron vire oli säilynyt hyvänä ja kuulijoita ilahduttavana. Tämän osoittivat juuri ennen Tamperetta pidetyt konsertit Liedossa ja Olarissa, joissa musisoimme yhdessä Musica Vocale -kuoron kanssa. Pinjan neuvo taisi kaikua kuuleviin korviin, sillä saimme pattereihimme vielä ekstralatingin Tampereelle.
Candominon reissuunlähtöihin kuuluu olennaisena osana kokoontuminen Olarin kirkon parkkipaikalle. Tulemme kirkolle kukin omalla konstilla, toiset läheltä ja useimmat kauempaa: kimppakyydeillä, metrolla tai busseilla. Kaikki kantavat pukupussia. Ne laitetaan joko kirkon pihassa odottavan linja-auton tavarasäilöön tai nostetaan matkustamon puolelle. Kun ihmiset ja esiintymisasut ovat kyydissä, matka alkaa kirkon pihasta bussilla peruuttaen, tai eteenpäinkin, riippuen, miten päin kuljettaja on ajanut linja-auton kirkon pitkään parkkiin.
Matkat ovat kohokohtia, joihin sisältyy vaikka minkälaisia pienempiä kohokohtia, ulkopuoliselle mitättömänkin tuntuisia asioita ja hetkiä. Musiikki yhdistää, mutta muut yllätykselliset asiat voivat jäädä kuvina ja tunnelmina muistoihin. Esimerkiksi se, kun hajaannuttiin keskustaan etsimään ruokapaikkoja ja myöhemmin kokoonnuttiin Sorsapuistoon lehtipuun varjoon avaamaan ääntä ja harjoittelemaan. Muodostettiin kaari, ihan tavallinen. Puiston tunnelma, muut kuorot, ohikulkijat, kaupunkimiljöö, odotus, aurinko, lämpö. Torstaina oli shortsikeli.
Kohta kuljettiinkin Tampere-taloon sisälle, odoteltiin ja ihmeteltiin, silmäiltiin aulan nuottinäyttelyä, kunnes festivaaliopas löysi meidät ja johdatti pitkän aulan oikeasta sivusta sokkeloisen talon uumeniin muutaman lasioven läpi. Seurasimme letkana perässä, mentiin portaisiin, alas tai ylös ja päädyttiin lopulta meille varattuun tilaan, jonne saattoi pukupussit ja muutkin kantamukset jättää ja vaihtaa vaatteet, silotella esiintymisasut: varsinkin naisten Vuokot vaativat perinteiset konstinsa suihkepullojen kanssa.
Seuraavaksi oli jo soundcheckin aika konserttisalissa. Sinne jonotettiin minuuttiaikataululla. Oppaamme johdatti meidät hyvissä ajoin valmiiksi odottamaan vuoroamme oven taakse ja ilmassa kihisi jännittyneisyyttä: millaiselle lavalle pääsisimme tänään laulamaan? Tampere-talon suuren konserttisalin ensivaikutelma taisi yllättää koko kuoron. Oli helppo kuulla koko kuoro ja lisäksi omankin äänen kuuli. Soundcheckistä jäi mieleen kuoronjohtaja Eskon ilme, kun hän kysyi, miltä paikka vaikuttaa, ja meidän kuorolaisten yhtä ilahtunut vastaus. Seuraavaksi kuljimmme taas jonossa ja päädyimme jonnekin alakertaan isoon harjoitussaliin, jossa oli myös ilahduttavan hyvä akustiikka. Kaikenlaisten letkassa menemisten ohessa tunnelma kohosi kohenemistaan ja koitti viimein viimeinen jonotus ja kilpailuvuoromme.
On mahtava tunne, kun kuoro ja johtaja virittyvät yhdessä hetkessä huippusuoritukseen. Ohikiitävään tuokioon, joka yhden laulun aikana kuluu, tiivistyy merkitysten paljoutta laulun sanoista ja yhdessäolon ilosta, jotakin helppoutta, ja kaikki tämä heijastuu ilmeissä ja kuuluu laulussa. Nyt yhden kerran kokeneena voin kertoa, että Tampereen sävelen kuorokatselmus on tapahtuma, joka mahdollistaa tuollaiset merkitystiivistymähetket hienoimmalla tavalla kuin kuorossa, Candominossa ja kuorotapahtumassa voi.
Lauantaina jännitys tiivistyi, kun odotimme ilmoitusta siitä, pääsemmekö laulamaan sunnuntain päätöskonserttiin. Kun viesti viipyi ja viipyi, alkoi tulla jo epäileviä kommentteja. Esko kertoi, että yleensäkin tiedon tulossa kestää. Osa kuorolaisista olisi varmasti odottamisen sijaan halunnut jo mennä nukkumaan sillä seuraavana aamuna olisi kuitenkin aikainen herätys ja pitkä matka Tampereelle – pääsisimme laulamaan vielä kerran Tampere-talossa taikka emme. Onneksemme jo ennen puoltayöltä Facebookista löytyi uutinen: Candomino oli valittu Tampereen Sävelen gaalakonsertin ensimmäiseksi kuoroksi ja kappaleeksi monien kuorolaisten kevään lemppari, MacMillanin O Radiant Dawn! Kuorolaisten Whatsapp-ryhmissä lentelivät riemun kiljahdukset ja hurraahuudot. Mahtavaa päästä laulamaan vielä kerran tällä porukalla tänä keväänä!
Sunnuntaina matkassa oli juhlamieltä, mutta aikataulu oli tiukka, mistä johtuen joillakin jäi jopa lounas syömättä Tampereelle päästyä. Otimme vielä kerran tuntumaa ison salin akustiikkaan soundcheckissä. Ilmassa oli jälleen jännitystä ja torstain kaltaista latausta, mutta samaan aikaan lava tuntui kotoisan tutulta ja turvalliselta paikalta laulaa. Jokaisella oli oma paikkansa.
Viime hetken harjoituksissa Esko herätteli meitä pohtimaan, mitkä ovat meidän kuoron vahvuuksia. Kirkas sointi taisi olla se, jota vahvimmin kannatettiin. Ja lisäksi mainittiin, että osaamme tekstata todella hyvin. CandoMinin johtaja Viena kuunteli pohdintojamme taustalta ja kertoi kuunnelleensa meitä ja muita kuoroja katselmuksessa. Hän piti suoritustamme vahvana, itse asiassa hyvin vahvana. Pohdintahetki osoitti jälleen sen, että hetki ennen esiintymistä ihmisen ja kuorolaisen muisti ja mieli tuntuu olevan erityisen altis ottamaan palautetta ja kannustusta vastaan ja antamaan sen vaikuttaa mahtavasti suoritukseensa: viestit, joissa kerrotaan, että me pystymme tähän erityisellä tavalla ja kerrataan lisäksi jokin avainasia tuoreella ilmaisulla. Näiden viestien sanoittajaksi Eskoa parempaa ei oikeastaan osaa kuvitella.
Kun hyvää jännitystä oli tarpeeksi ilmassa ja kuoro valmis yhteiseen koitokseen, oli aika vetäistä niskaan Vuokot ja puvut ja suunnata letkana kohti lavaa. Näytimme peukkuja toisillemme ja teimme käsillä sydämiä ilmaan, kuten meillä on tapana ennen esiintymistä tehdä. Sitten mentiin: hymyt huulilla, perhoset vatsassa ja salin täydeltä korvissa humisevia aplodeja. Löysimme jokainen tarkkaan valitun kohtamme, asetuimme ja hiljaisuus laskeutui. Esko antoi äänet, hengitimme syvään ja räjäytimme ilmoille O Radiant Dawn, oi säteilevä aamunkoitto! Kolmen minuutin ja 40 sekunnin jälkeen kumarsimme, sali täyttyi taas aplodeista ja kuljimme niiden saattamina katsomoon kuuntelemaan kymmentä muuta konsertissa esiintyvää kuoroa – ja ennen kaikkea jännittämään kuorokatselmuksen tuloksia. Loppukonsertin kuorojen ohjelmisto ja tyylilajit loivat edustavan kattauksen kuorolaulusta Suomessa tänään. Me edustimme perinteistä kuorolaulua niin kappalevalinnan kuin esiintymistavankin suhteen.
Ennen tulosten julkistamista tuomariston puheenjohtaja Kari Turunen piti tarkkaan harkitun palautepuheen. Turunen nosti esille naiskuorojen korkean tason ja lisäksi kannusti kaikkia kuoroja, että valitkaa sellaista ohjelmistoa, mikä tuntuu hyvälle. Tämä taisi olla Turuselta kehu jokaiselle kuorolle, koska kuorot olivat selvästi valinneet itselleen mieluista ohjelmistoa, niin kuin mekin. Candominon koti taitaa olla pysyvästi juurevassa perinteisessä kuorolaulussa. Perinteisyys ei kuitenkaan ole missään vaiheessa tarkoittanut jumiutumista: syksylläkin luvassa on iso kantaesitys.
Kuoroille suunnatut kehitysehdotukset, eli Kari Turusen kolme pointtia olivat seuraavat: 1) laulutekniikka, erityisesti vokaalien kirkkaus, johon tarvittaisiin valmennusta; 2) kahden vuoden miesrekry; 3) “valot päälle”. Viimeisessä kohdassa Turunen kertoi Norjan solistikuorosta, jonka ammattilaiset olivat Tampereellakin astuneet yleisön eteen ammattimaisesti, arvokkaasti ja valmiina esiintymään. Ulospäinsuuntautunut lataus välittyy esiintyjän kasvoista ja valpastuttaa kuulijan. Puheenvuorosta jäi meille paljon mietittävää. Jossakin kohdassa oli varmasti syytä tuntea candominolaisena ylpeyttäkin, että tuon olemme hoitaneetkin aika hyvin.
Lopulta Kari Turunen kuulutti sen, mitä olimme odottaneet jo ikuisuudelta tuntuneen ajan: Candomino on kahden kultaleiman arvoinen! Hurrasimme ja heitimme ylävitosia! Mahtavaa! Spontaanin riemun lisäksi oli varmaan monella mielessä sekin, että saimme tämän tunnustuksen kovan työn ja harjoittelun ja ansiokkaan valmennuksen vuoksi. Koko kevään tai oikeastaan vuoden aikana tehty työ sai kunniamaininnan.
Sitten olikin aika kerääntyä vielä kerran piiriksi, kiittää kuluneesta vuodesta, halata jokainen kuorokaveri kerrallaan ja suunnata omille teille. Osalla juna vei kesänviettoon, osalla elo jatkui Tampereella ja suurin osa meistä hyppäsi bussiin. Osalla kotiinpaluu johti pysyvämmin etäälle Candominosta, koska elämän muut palaset siirtävät meitä toisinaan liian kauas kodikkaasta kuorosta. Linja-autossa kävimme kuitenkin tarkasti läpi listaa kotimatkalle lähtevistä, jotta kukaan ei jäänyt vahingossakaan kyydistä. Bussissa kertasimme vielä kulunutta ja mennyttä ja ennakoimme tulevaa kuorovuotta. Oli mukava vielä hetki viettää yhdessä aikaa. Pysähdyimme ABC:lle. Joku taisi saada ensimmäisen lämpimän aterian 17 tuntiin.
Nyt alkaisi kesäloma, tarpeellinen ja kaivattukin. Nyt paljon lepoa, unta ja hyvää ruokaa kaikille ennen syksyä! On aika arkistoida nuotit, pestä esiintymisvaatteet, kaivaa komerosta aurinkorasvaa ja rantapyyhe ja nauttia kesästä, ja käydä maanantain kuorotreenien sijasta vaikkapa pitkällä lenkillä, ehkä laulaa aina välillä, jos laulattaa. Tai antaa vain laulun levätä ja kerätä voimia syksyä varten. Ilman lepoa ei voi kunto kasvaa eivätkä taidot karttua.
Syksyllä meitä odottavat uudet jutut: Grandomino-konsertti, Alex Freemanin Messun kantaesitys, joulukonsertit ja paljon muuta.
Candominon kesäloman jälkeen syksy alkaa uusien laulajien rekryllä. Haluaisitko sinä tai tuttusi liittyä Candominon riveihin? Nettisivujen lomakkeella pääset ilmoittautumaan 19. ja 22.8. Olarin kirkolla järjestettäviin koelauluihin.