Tanja Kuismala, candominolainen 1997-2003
Oli vuosi 1997. En tuntenut Espoosta ketään muuta kuin mieheni, jonka kanssa kumpikin ummikkoina muutimme kaupunkiin, lähinnä miehen työn perässä. Olimme asuneet Savonlinnassa opintojeni takia edelliset viisi vuotta. Kesä 1997 kului kouluille esittelykirjeitä rustatessa. Pääkaupunkiseudulla oli opettajapula ja kävin muutamassa koulussa näytillä. Sain vuoden määräaikaisen luokanopettajan paikan Niipperistä ja hyppy kohti tuntematonta alkoi.
Miehen työpaikalla tuli puhetta työtaustastani. Minulle ehdotettiin Candominon koelauluihin menemistä, kiitos Marjaanan. Candomino – joskus olin kyseisen nimen kuullut ja radiosta kuunnellut kaunissointuisen kuoron laulua. Menin koelauluihin ja pääsin kuoroon.
Candominosta tuli minulle rakas harrastus. Pikkukaupungin kasvattina pääkaupunkiseudulle muutto oli ajatuksen tasolla hankalaa mutta kuorossa olin kotonani. Kuorolaulu oli työnohjausta parhaimmillaan. Vastavalmistuneena ensimmäistä työvuottaan aloittavana luokanopettajana olin välillä aika pihalla kaikesta. Kuorolaulu oli työlle sopivaa vastapainoa ja siinä saattoi heittäytyä täysin musiikin valtaan.
Kuoron riveissä ollessani sain kolme lasta. Australiaan kuoromatkalle läksin, kun esikoiseni oli 9 kuukautta vanha. Ison vatsan kanssa käytiin Saksassa toista odottaessa, mutta Italiaan en päässyt, kun kolmosen laskettu aika oli niin lähellä.
Candominon kuorovuosien myötä sain kokea elämyksiä, joita en ikinä mistään muualta saa. En varmastikaan laula enää toiste yhtä laadukkaassa porukassa. Tauno oli sopivan luja mutta lempeä kuoronjohtaja – parempaa saa etsiä. Silti luulen, että paras opetus, jonka Candominosta sain, on vahva tunnekokemus siitä, miten musiikki auttaa yli vaikeiden aikojen. Se, että vaikka lähes kaikki ympäriltä romahtaa, musiikki antaa lohtua, tukee, ravitsee sydäntä ja antaa voimaa. Musiikki auttaa tarttumaan hetkeen ja pitämään kiinni vähäisistä onnen rippeistä, joita sillä hetkellä elämässä on.
Candominossa laulamiseni päättyi paluumuuttoon Mikkeliin omille synnyinseuduilleni. Sen jälkeen on koettu rankka avioero, lapsen vakava sairastuminen, elämästä ja kuolemasta taistelu. Kuorossa laulaminen on antanut minulle valmiudet selvitä vaikeistakin asioista. Musiikin terapeuttinen vaikutus on käytännössä koettu todeksi. Lämmöllä muistelen ja kiitän kuorovuosista Taunoa ja kaikkia kuorokavereita!
kuvat: Australian-matka 1999, Candominon arkisto
Katso Yleisradion 13.2. julkaisemat nostalgiset Candomino-videot Elävästä arkistosta