Juha Heikkilä, candominolainen 1990-luvulla
Vuodet vierivät ja uudet sukupolvet löytävät Candominon aina uudelleen ja uudelleen. Silloin joskus kauan sitten sain minäkin arvokkaan osani tästä upeasta kuoroperheestä, ja voin vielä tänäkin päivänä kiittää valintojani silloisena murrosikäisenä ”urkutaiteilijana”, suuresti ihailemani opettajani Tanen tukemana.
Tässä kuorossa on aina ollut hyvä olla. Ennen kuin lukio oli lopussa, opin mm. Ollilta mitä sarkasmi on. Kullervo ”Kultsi” Latvala oli ainoa jota piti varoa, nimittäin hän osasi naurattaa lähes kuoleman partaalle. Juttuja riittäisi vaikka miten.
Tauno Satomaa opetti, että nopeus ei ole valttia, vaan kosketus. Hän otti tikun käteen ja napautti kieliäänikerran viritystappia. Ääni muuttui. Hän opetti koskettamaan urkujen koskettimia ja ymmärtämään miten ääni syntyy. Kun ymmärsin mitä tapahtui, en ollut löytää kotiin – niin innoissani olin. Kuorokin on instrumentti ja hieno sellainen.
Ars longa – vita brevis.
Kiitos kaikille silloisille kuorolaisille elämänkokemuksista. Kiitos kaikille nykyisille kuorolaisille, että jatkatte Candominon tarinaa!
Candominon reissutunnelmia Saksassa 1994 (c) Anna Kivinen
Pian pääsee tapaamaan tuttuja Candomino 50 -konsertin merkeissä, tervetuloa Tapiolasalin konserttiin 18.11. klo 17 – liput candomino.fi