Jenni Laurila, candominolainen 2019-
Kopautan lumet saappaistani ja astelen sisälle kirkkoon, joka imee päivän viimeisiä valonsäteitä huurteisten ikkunalasiensa lävitse. Sukupolvien suruja kuunnellut katedraali kaikuu hiljaisuutta, vaikka sen jyhkeän katon alle on vaeltanut tuhatpäinen kansa kuuntelemaan kuoroa, joka pian astelisi näyttämölle.
Kävelen kohti kirkon etuosaa ja tähyilen sieltä tuttuja kasvoja. Istahdan puiselle penkille ja yritän etsiä sopivaa asentoa jossa istuisin koko konsertin ajan, mutta totean sen pian mahdottomaksi tehtäväksi.
Kuoro seisoo liikkumatta arvokkaan näköisenä mustavalkoisessa puvussaan alttaritaulun alla. Johtaja kohottaa rauhallisesti kätensä, lyö alkutahdit ja kaunis musiikki valtaa kirkon ja täyttää sen viimeisetkin hiljaiset holvit, joihin aika on kaivertanut jälkiään. Suljen silmäni ja annan musiikin virrata lävitseni.
”O Radiant Dawn, Splendour of eternal Light, Sun of Justice: come, shine on those who dwell in darkness and the shadow of death.”
Kuuntelen tarkkaavaisesti kuoroa ja tuijotan vuoron perään johtajan liikkeitä ja laulajien ilmeitä. Tunteella vetävät, ajattelen.
…
”Isaiah had prophesied, ’The peole who walked in darkness have seen a great light; upon those who dwelt in the land of gloom a light has shone.'”
Astelen hermostuneena edestakaisin punatiilisen kirkon edustalla ja potkin maassa makaavia loppukesän rapisuttamia lehtiä. Hyräilen hiljaa iltalaulua ja teen viime hetken tankkauksen sanoista, jotta muistaisin ne ulkoa. Pakotan itseni liikkeelle ja astelen kohti kirkon ulko-ovea ja koelaulua. Se on menoa nyt, ajattelen.
Pari päivää myöhemmin istun hämmentyneenä muiden kuorolaisten seassa ja laulu helähtää mallikkaasti. Uusi, tuntematon kuoro tuntuu heti hyvältä ja mieli on iloinen, vaikka eteeni työnnetty uusi ohjelmisto ei aivan heti saa sydäntäni hyppimään riemusta.
…
”O Radiant Dawn, Splendour of eternal Light, Sun of Justice: come, shine on those who dwell in darkness and the shadow of death.”
Kylmä ilma nipistelee poskipäitä, kun astelen syksyistä polkua kohti Espoon tuomiokirkkoa. Käymme kuoron kanssa illan ohjelmaa läpi ja ihastelen samalla kirkon vanhoja maalauksia, joista jokainen kätkee itseensä kiehtovia tarinoita. Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavaksi, vaan lähdemme valmistautumaan konserttiin. Vedän kuoropuvun ylleni ja kiirehdin muiden kuorolaisten joukossa odottelemaan konsertin alkamista.
Ulkona pyhäinpäivän kiristyvä pakkanen luo kirkon ulkopuolelle hyisen tunnelman, jota kansa on paennut vanhaan hämärään kirkkoon kuuntelemaan kuoroa joka nyt odottelee mustavalkoisessa puvussaan lavalle pääsyä. Aistin jännittyneen tunnelman, kun astelemme järjestyksessä lavalle aplodien saattelemana.
Olisinko uskaltanut unelmoida tällaisesta, kun istuin Oulun tuomiokirkon penkillä ja nautin täysin siemauksin juuri tämän kuoron tulkinnoista? En. Nyt laulan heidän kanssaan, joita silloin niin ihailin.
…
”Amen, amen.”
Kauniin joululaulun sanat kantautuvat hiljaisena korviini kun avaan oven ja astelen sisään luokkahuoneeseen. Kanssalaulajani ovat jo aloittaneet torstaiset stemmikset. Heitän laukkuni pöydälle, kaivan sieltä kansion ja sulaudun joukkoon tunnelmoimaan kaunista melodiaa ja sanoja. Ulkona maassa ei ole lunta, mutta saatan aistia jo jouluisen tunnelman ihmisten mielistä.
…
”Armas joulu jo kutsuu meitä, taasen muistojen suurten luo.”
Candomino-kuoroperheen perinteikkäät Loiste -joulukonsertit ovat täällä taas!
Perjantaina 13.12. kajahtaa Olaus Petrin kirkossa kello 19 ja tiistaina 17.12. Espoon tuomiokirkossa niin ikään kello 19. Tervetuloa kaikki sankoin joukoin nauttimaan jouluisesta tunnelmasta!