Syyskuinen maanantai-iltapäivä Olarin kirkonmäellä on hiljainen. Kunnes vähitellen kuorolaiset, pienimmistä alkaen, avaavat kirkon ulko-ovia kerhorakennukseen, Olars svenskaan ja Olarin kirkkoon. Kuorosyksy on vihdoin koittanut!

Candomino-kuoroperheen jäseniä on alkavana syksynä jo lähes 100 – candominolaisia noin 40 ja lapsikuorolaisia melkein 60! On ollut ilo huomata, kuinka kevään erikoiset olosuhteet ovat opettaneet meitä arvostamaan yhdessä laulamista ja sosiaalisia tapaamisia aivan uudella tavalla. Hakijoita kaikkiin kuoroihin on ollut poikkeuksellisen paljon, mikä kertoo siitä, että monet ovat konkreettisesti kaivanneet uutta harrastusta ja aktiviteettia arkeensa. Kuoroja kohtaan on ollut keväästä lähtien selvästi patoutunutta kysyntää.

Rajoitustoimet näkyvät kuorojen arjessa monin tavoin. Esimerkiksi ryhmäkoot on suhteutettu tilan kokoon nähden, jotta turvavälit toteutuvat ja osa kuorolaisista osallistuu harjoituksiin etäyhteydellä. Myös konserttien järjestäminen tuo uusia haasteita, jotta yleisö voi turvallisesti tulla paikan päälle. Luotamme kuitenkin siihen, että keväältä perutut konsertit saadaan vihdoin toteutettua ja pääsemme jakamaan yhteistä konserttitunnelmaa teidän kuulijoiden kanssa!



Syyskauden konserteista ensimmäinen on Candominon Kohti pyhäinpäivää -ilta 24.10. Espoon tuomiokirkossa. Harras ohjelmisto koostuu mm. Bachin, Schützin ja Pärtin musiikista. Lisäksi kuullaan osia tänä vuonna kantaesitetystä Alex Freemanin Missa Breviksestä. CandoMinin syyskonsertti kuullaan tänä vuonna vain radion välityksellä. Alun perin äitienpäiväksi suunniteltu Yleisradion vuoden nuorisokuoron konsertti äänitetään marraskuun alussa Espoonlahden kirkossa, ja se lähetetään Yle Radio 1 -kanavalla isänpäivänä, sunnuntaina 8.11. klo 13 alkaen.

Lämpimästi tervetuloa konserttiimme 24.10. klo 19 Espoon tuomiokirkkoon (liput 20/15 €) ja radion ääreen 8.11. klo 13.

Osta lippuja tästä