Tarja Viik, candominolainen 1980-88
Liityin Candominoon rippikoulukesän jälkeen 1980. Kuoron ex-jäsen Sirpa (os.) Kujanpää rekrytoi minut ja ystäväni Liisa Valleniuksen leirikeskuksen saunasta. Kiljuimme siellä suihkussa kuin eksyneet villihanhet, todennäköisesti ukrainalaista kansanlaulua Hiljainen tienoo. Kaukana hiljaisesta!
Tapaus, josta nyt kerron sattui todennäköisesti 1987, faktantarkastajat lähtekööt rintamana liikkeelle, vuosikymmen on ainakin oikea. Tanskan maalta oli saapunut kunnianarvoisa rojaalinen vieras kuningatar Margareeta aviomiehineen.
Vastaanotto ja pieni musiikillinen hetki oli järjestetty Temppeliaukion kirkkoon iltapäiväksi. Konsertissa oli kolmen neljän laulun kimara kansanlauluja, ja itselläni oli suuri ilo ja kunnia saada esittää Viola-tyttöä kansallispuvussa ja laulaa Karjalan kunnaita salmin murteella. Todettakoon nyt tässä, että olen äidin puolelta helsinkiläinen ja isä on Hankasalmen junaristeysaseman takamailta, että karjalaiset sukujuureni ovat aivan brändityöryhmän sukupuuhuni liimaamat.
Konsertin alkaessa piilottelin sakastin sokkeloissa astuakseni esiin kuin jänis suuren taikurin hatusta taustahyminän alkaessa. Laulu meni hyvin enkä kompastellut kippurakärkisiin kenkiini kuten joskus. Tosin ystäväni Heikki aivan aiheesta kommentoi, että sitä tunnelmointia voisi hieman vähentää kun kappaleen kesto alkaa ylittää vartin.
Se mikä tunnetta lisää, se tempoa hidastaa!
Laulun jälkeen otin huojentuneena paikkani sopraanorivistöstä ja ryhdyin muiden mukana uiskentelemaan sävelvuossa. Tuulan tei ja Kesäillalla tulevat etsimättä mieleen. Sitten konsertti päättyi ja Margareeta ryhtyi keräilemään joukkojaan, jolloin Tauno muisti että matkamuistoksi tarkoitettu levylahja on antamatta, ja mitäs jos nyt solisti näppärästi kuljettaisi sen kuningattarelle.
Yritin kieltäytyä kunniasta kuin yllättävän hääpuhepyynnön saanut kesäkanttori mutta minkäs teet; sähistiin siinä pieni tovi ja singoteltiin discusta sylistä toiseen (muistaisin että silloin oli vielä LP-levyaika, tuskin kuoro mitään automankkaan sopivaa c-kasettiakaan olisi tarjonnut). Lopulta kokosin kansallispukuni helmat ja kirmasin juoksuun kuin keväinen vasikka. Kuningattaren seurue oli jo hyvää vauhtia siirtymässä kirkkosalista aulan puolelle ja yhdistelmäjääkaapin kokoiset turvamiehet walkie talkieineen suojasivat kuningattaren selustaa.
Espoon musiikkiopisto, Sibelius-lukio ja eritoten Candomino olivat opettaneet minulle yhtä ja toista tärkeää musiikista ja elämästä, mutta ei sitä kuinka puhutellaan poispakenevaa kuningatarta. ”Psstt, excuse me, please, wait a moment! Excuse me queen, QUEEN!”
Kaappimiehet katsoivat toisiaan hätääntyneenä, onko kyseessä järjestyshäiriö vai attentaatti. Luojan kiitos minua ei lyöty maahan ja rautoihin. Margareeta kuuli hälinän, kääntyi puoleeni ja hymyili niin lempeästi kuin vain voi ihminen, jonka esi-äiti on perustanut Kalmarin Unionin: ”Yes, dear.”
kuvat: Candominon arkisto / M. Hellström
Candominon seuraava esitys on joulukonsertti CandoMinin kanssa 10.12. Olarin kirkossa Liput Lippupisteestä