Vita Linfast, candominolainen 2013-14
Uskallusta. Rohkaisua. Kannustusta. Lämpöä.
Nämä tuntemukset tulevat ensimmäisinä mieleeni, kun mietin Candominoa. Ja minä mietin sitä edelleen hyvinkin usein. Tuohon vuoteen, kun olin candominolaisena, liittyy enemmän henkilökohtaiseen kasvuun kohdistuvia muistojani ja kuorolaisten elämäntapoja ihannoivia kokemuksiani.
Lauloin Candomino-kuorossa vuoden. Sen aikana opin paljon. Näitä opittuja taitojani kannan ja kehitän päivästä toiseen. Tutustuin sellaiseen kulttuuriin, jota kaipasin elämässäni pitkään: toisia hyväksyvää, luovaa, läheisyyttä täynnä olevaa ja turvallisen oloista. Uskalsin Candominossa sytyttää uudestaan sen, mitä joskus osasin: laulamisen ja esiintymisen. Sain sellaista syvää kannustusta, että korvissani soi edelleen kuorolaisten äänet: ”sinä osaat Vita.” Niin minä osaankin! Koin sen silloin. Koen sen uudelleenkin.
Muistoni ovat täynnä niitä yhteisiä hetkiä viikoittain. Harjoitusillat ja erityisesti ne illat, kun ommeltiin yhdessä kuoropukuja candominiläisille, kun laulettiin ja tuotiin eväitä yhteiseen juhlapöytään. Sellaista läsnäoloa en voi olla muistamatta. Sellaista osaamista en voi olla ottamatta opikseni. Kuorolaulaminen itsessään on minulle herkkä aihe, sillä se vie minut jonnekin omaan fantasiamaailmaan. Hyvin voimakkaita tunteita syntyy kuorolaulua kuunnellessa. Candomino on siinä taitava ja muihin verraton. Verraton siksi, että sellaista ilmapiiriä ei voi olla missään muualla.
Toivon Candomino-kuorolle kaunista aikaa yhdessä ja laulamisen iloa!