Pinja Perttunen, Candominon puheenjohtaja ja candominolainen 2017-

Tämä syksy ei ole ollut aivan tavanomainen Candominolle: viikottaisissa treeneissä on nykykuorolaisten lisäksi käynyt joukko alumneja. Sain haastatella kahta heistä, Jooa ja Jaani Saulamaata lauantaileiripäivän päätteeksi.

Miltä tuntuu laulaa taas tauon jälkeen yhdessä candominolaisten kanssa?

“Taukoa ei ole ennättänyt kertyä vuottakaan, mutta laulaminen Candominossa alumnina tuntuu todella hyvältä. Olin jo ehtinyt unohtaa,  kuinka tärkeä tämä harrastus minulle oli. Tai ehkä paremminkin voisi sanoa, että nyt sen tärkeyden vasta ymmärsin. Kaikki se aika, joka tässä rivissä on vietetty treeneissä ja keikoilla, on ollut hyvää ja järkevää ajankäyttöä nuorelle pojalle. Paljon hienoja muistoja palasi mieleen, mutta samalla ajattelen, että antaa muiden viedä Candominoa eteenpäin”, kertoo Jaani.

Jooa puolestaan on pitänyt siitä, että on päässyt tutustumaan uusiin laulajiin ja samaan aikaan laulamaan vanhojen kuorokavereiden kanssa syksyn aikana: “Yhteenkuuluvuuden tunne Candominossa on vertaansa vailla ja kuorolla on iso paikka sydämessäni. Pienen tauon jälkeen tajuaa, kuinka paljon laulamisesta onkaan nauttinut!”

Miltä on tuntunut harjoitella Eskon johdolla?

“Olen nyt päässyt laulamaan useamman kuoronjohtajan kanssa ja jokainen kokemus on antanut uutta perspektiiviä siihen, millainen johtaja Esko on. Jokainen candominolainen voi olla iloinen, että heillä on niin kovatasoinen johtaja. Esko on välillä väsymätön tyyppi, mikä voi tuntua laulajasta puuduttavalta. Palkinto on kuitenkin saatu keikan jälkeen, kun kuorolaiset ovat kuulleet kuulijoiden kiitolliset kommentit”, kuvailee Jaani.

Jooa kertoo, että Esko on ensimmäinen johtaja, jonka johdolla hän on laulanut: “Hän on opettanut minulle paljon laulamisesta ja musiikista. Olen sittemmin laulanut usean muun johtajan johdolla. Ihailen Eskon pitkäjänteistä ja kärsivällistä opetustyötä tavoitteena upea sointi, sekä arvostan hänen näkemyksiään teosten tulkinnoista. On ollut mukava laulaa jälleen Eskon johdolla.”

Miten kuvailisit Grandominon sointia? Miten se ehkä eroaa perinteistä Candominosta?

Jooa kertoo: “Grandomino on nimensä mukaisesti suuri. Suuren kuoron etuna on parhaimmillaan voimakkaat ja ihokarvat nostattavat fortet sekä toisaalta pehmeän tasaiset pianot. Mielestäni Grandomino on saavuttanut nämä molemmat soinnissaan. Candomino on kuuluisa heleän kirkkaasta soinnistaan, Grandomino taas tarjoaa jalat tukevasti maassa tarjoiltua syvää sointia. En sano, että kumpikaan näistä olisi toistaan parempi.”

Jaani ei voi kuin yhtyä Jooan kuvaukseen Grandominosta ja lisätä vinkin kuulijalle: “Jos keikalla laittaa silmät kiinni, niin voi yllättyä. Luvassa on Candominolle poikkeuksellista mahtikuorojylinää, sen lupaan!”

Mikä on konsertin ohjelmiston mieluisin kappale?

Sekä Jooa ja Jaani mainitsevat ohjelmiston mieluisimpana teoksena Toivo Kuulan Siell’ on kauan jo kukkineet omenapuut.

Jooa perustelee valintaansa hienoilla muistoilla Candomino-vuosilta ja kuvailee kappaleen olevan kaunis ja monipuolinen. “Toisaalta Alfred Schnittken Drei geistliche Gesänge on upea, erityisen voimakas ja toimiva kolmiosainen teos suurelle kuorolle. Ei ole helppoa valita”, Jooa jatkaa.

Millaisia muistoja konserttipaikka tuo mieleen?

“Espoon tuomiokirkko on yksi tunnelmallisimmista kirkoista, joissa olen vieraillut. Olen esiintynyt siellä useasti ja olen ollut siellä myös muun muassa useammissa häissä. Kirkkoon liittyy paljon kauniita muistoja. Lisäksi sen akustiikka on loistava. Hienointa tässä on se, että tällainen upea konserttipaikka löytyy Candominon kotikaupungista”, kuvailee Jooa.

Mitä odotuksia sinulla on Grandomino-konsertista?

Jooa odottaa jo Grandomino-konserttia innolla: “Olen varma, että siitä tulee upea ja ikimuistoinen! Suuri ja nauttiva yleisö on merkittävä osa onnistunutta konserttia ja siksi toivonkin, että meitä saapuu kuuntelemaan täpötäysi sali. Silloin myös kuoro esiintyy parhaiten.”

Jaani puolestaan odottaa pääsevänsä aistimaan käsin kosketeltavan nostalgian. Tämän päälle lisättynä onnelliset kuulijat yleisössä tekevät konsertista onnistuneen!

Lopuksi Jooa esittää toiveen konsertin jälkeiselle ajalle: “Olen iloinen, että Candominon alumnit on otettu näin voimakkaasti mukaan kuoron toimintaan ja toivonkin, että vastaavia projekteja tehdään tulevaisuudessakin.“

Grandomino-konsertti la 27.10.2018 klo 18 Espoon tuomiokirkossa. Candominoa, Candominon alumneja ja Espoon barokin yhtyettä johtaa Esko Kallio. Liput 16/12 € ennakkoon candomino.fi ja ovelta tuntia ennen.

Osta lippuja tästä