Syksy on taas täällä ja Candominon uusi kuorokausi! Jos olet aloittanut tänä syksynä kuoron tai kuoroon palaaminen kesän jäljiltä tuntuu muuten jännittävältä tai kankealta, syksyä voi helpottaa Candominolaisten vinkkien avulla.

– Jos kesällä ei ole laulanut, voi ääni syksyllä olla “kesäterässä”. Tätä ei pidä pelätä, vaan rohkeasti laulaa ja käydä vaikka lisäksi laulutunnilla muistelemassa, miten se laulaminen tapahtuikaan. Parin viikon päästä voi tilanne olla jo ihan

– Virheitä saa tehdä, eikä niitä tarvitse pelätä. Kannattaa laulaa mieluummin täysiä väärin, kuin ujostellen. Omista virheistä oppii, kun ne ensin kuulee.

– Lyijykynä ja vesipullo ovat kuorolaisen tärkeimmät työkalut kuoroharjoituksissa. Merkintöjen tekeminen omaan nuottiin helpottaa ja nopeuttaa oppimista ja veden hörppiminen pitää kurkun kosteutettuna.

– Kuoronuotit pysyvät hyvässä kunnossa, kun ne säilyttää kansiossa ja muistaa kantaa mukana sateenvarjoa. Hätätapauksessa kansio voi myös toimia sateenvarjona.

– Kuorossa on tärkeää ottaa muut huomioon, ei siis vain vieruskaveri, vaan ihan jokainen kuorolainen. Muista siis huomioida myös sellainenkin kuorokaverisi, jonka kanssa et aiemmin ole jutellut. Voi olla, että lämpimät sanasi ovat juuri sitä, mitä tämä henkilö tarvitsi juuri tuona hetkenä.

– Kuorolaulussa uppoudutaan välillä tekemiseen ihan täysillä ja helposti keskitytään vain niin asioihin, jotka eivät vielä suju. Muistetaan silti kehua hyvin menneistä asioista ja antaa ilon ja riemun täyttää harjoitussali.

– Flunssakausi iskee joka syksy. Parhaiten pysyt terveenä pitämällä pään ja varpaat lämpiminä ja pesemällä käsiä. Samalla pidät kuorokaveritkin terveenä.

– Syksyn pimenevät illat ovat omiaan viemään mielen maahan, mutta onneksi kuorotreenit ovat heti maanantai-iltana, joten viikon energia-annos on taattu.

– Syksystä selviää loihtimalla ihanan tunnelman kynttilöillä ja hyvällä musiikilla!

Candominon syyskauden konsertit avaa Grandominon paluu 1.11. klo 19 Espoon tuomiokirkossa. Viime syksynä suuren suosion saavuttaneen konsertin liput tulevat myyntiin pian!

Osta lippuja tästä