Terveisiä Candominon Saksan-matkalta 4.-7.4.2025!

4.4.

Kauniina huhtikuisena iltapäivänä joukko iloisia candominolaisia kokoontui Helsinki-Vantaan lentokentälle. Edellisestä kuoromatkasta oli jo vuosia, joten tätä matkaa oli todellakin odotettu! Lentomatka sujui mukavissa merkeissä, ja saavuttuamme Saksaan meitä oli vastassa kevään lämpö ja ilta-auringon paiste.

kuorolaiset lentoasemalla
Candomino valmiina reissuun!

Lentokentällä meitä oli vastassa saksalaisia isäntäperheitä Candomino-kyltin kanssa, ja siitä kuorolaiset hajaantuivat perheidensä luokse eri puolille Düsseldorfia. Ilta vietettiin perheissä syöden illallista, ja osa kerkesi jo tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin.

5.4.

Lauantai oli laulupäivä! Aamulla heräsimme ihastuttavaan auringonpaisteeseen ja söimme aamupalaa perheissä ennen kuin suuntasimme Robert Schumann Hochschuleen, missä olimme harjoituskuorona professori Timo Nuoranteen kuoronjohdon opiskelijoiden mestarikurssilla. Oli mielenkiintoista ja silmiä avaavaa päästä laulamaan erilaisten kuoronjohtajien johdolla, ja tunnelma sekä kuorolaisten että johtajien keskuudessa oli innostava.

kuorolaiset korkeakoulun edessäMestarikurssin tauolla nautittiin kevään lämmöstä.

Mestarikurssin jälkeen meillä oli pari tuntia aikaa siirtyä Johanneskirchelle ja käydä syömässä. Osa kuorolaisista valitsi raitiovaunun sijasta maisemien ihailun kävellen, minkä vuoksi ruokailulle jäi aikaa melko vähäisesti. Esimerkiksi allekirjoittaneet joutuivat lopulta syömään ruokansa kymmenessä minuutissa, juoksemaan kirkolle ja olivat kuin olivatkin (lähestulkoon) ajoissa harjoituksissa.

Candomino esiintymisasuissa Johanneskirchessä

Candomino konsertoimassa Johanneskirchessä.

Kirkossa meillä oli pikatreenit, joiden jälkeen vaihdoimme esiintymisvaatteet yllemme ja odottelimme jännittyneinä illan konserttia. Paikalle oli saapunut runsaasti kuulijoita, ja oli mukavaa päästä laulamaan loistavassa akustiikassa innokkaalle yleisölle! Konsertissa esitimme kuoronjohtajaopiskelijoiden johdolla muun muassa osia Howellsin Requiemista, Brittenin Sacred and Profane -kokoelmasta sekä kuorolaisemme Tiitus Hautaniemen säveltämän Psalmi 123:n. Lisäksi lauloimme suomalaisia kuoroklassikoita oman johtajamme Esko Kallion johdolla.

Konsertin jälkeen isäntäperheet tarjosivat meille pizzaa kirkolla, ja vietimme mukavan hetken yhdessä sekä viipyilimme konserttitunnelmissa. Sen jälkeen osa kuorolaisista palasi perheisiinsä, kun taas osa jatkoi vielä iltaa kuorolaisten kanssa Düsseldorfissa.

6.4.

Sunnuntaina suurin osa kuorolaisista suuntasi kohti Kölniä, jossa pääsimme ihastelemaan kaunista kaupunkia ja valtavaa Kölnin katedraalia. Päivä vierähti nopeasti hyvässä seurassa ja kauniin keväisessä säässä. Kipusimme viitisensataa porrasta katedraalin torniin ja ihailimme sieltä avautuvia maisemia. Ennen paluuta Düsseldorfiin nautiskelimme jäätelöistä ja ilahdutimme ohikulkijoita kauniilla laulullamme.

Kuorolaiset Kölnin katedraalin edustallaJäätelöä ja auringonpaistetta Kölnin katedraalilla.

Illalla kokoonnuimme koko joukon kanssa perinteiseen saksalaiseen ravintolaan illalliselle. Oli mukavaa viettää vielä aikaa yhdessä kuoron sekä saksalaisten tuttaviemme seurassa. Illallisen jälkeen lähdimme kuoroporukalla katulaulamaan Düsseldorfin keskustaan ja saimme ilahtuneita reaktioita paikallisilta vielä kahdeksannenkin ”Kun kävelin kesäillalla” -vedon jälkeen.

7.4.

Maanantaina matkasimme takaisin Suomeen. Oli hieman haikeaa hyvästellä isäntäperheet ja ihana keväinen Saksa, mutta toisaalta intensiivinen viikonloppu alkoi jo tehdä tehtävänsä ja reissuväsymys alkoi painaa itse kutakin. Paluulennon lopuksi lauloimme vielä Finlandia-hymnin, mikä oli hieno lopetus yhteiselle matkallemme!

– Lotta Heikkilä, Iida-Ellen Lehto ja Milka Takkinen

Osta lippuja tästä