Sini Hänninen – candominolainen vuodesta 2009
Aviomieheni ja minun tarinassa musiikki näyttelee pääosaa, mutta kehtaako sitä edes myöntää, ettemme tutustuneet Candominossa, vaan Dominantessa. Törmäsin Jarnoon ensimmäisen kerran Tallinnassa ihka ensimmäisellä Dominanten kanssa tekemälläni ulkomaanmatkalla. Hotellin aulassa Jarno tervehti minua ja minä vastasin hänen tervehdykseensä ujosti: ”Moi.” En edes tiennyt tuolloin, että Jarnokin on kuorolainen, vaan luulin häntä bisnesmieheksi, joten liukenin pikaisesti pois paikalta. No, selvisihän se myöhemmin kuorotreeneissä, että tuo bisnesmies olikin poikkeuksellisen hyvin pukeutuva teekkari.
Säännöllisin väliajoin mieheni ottaa puheeksi, miten kiitollinen hän on Tauno Satomaalle, että tämä uskalsi aikoinaan ottaa hänet kuoroon oppimaan kuorolaulua. Ja en voi muuta sanoa kuin että: ”Täällä toinen kiitollinen, hei!” Anoppini ehdotti miehelleni, että tämän kannattaisi hakea juuri Candominoon. Satomaan, ja Candominon kautta muiden musiikin ammattilaisten, avulla miehestäni kehkeytyi hauskoja juttuja kertoilevan kuorolaisen lisäksi loistava laulaja. Dominanteen hän haki uusien haasteiden perässä. Suuren suuret kiitokset siis myös Seppo Murrolle ja Dominanten arvovaltaiselle pääsykoejurylle siitä, että meidät aikoinaan hyväksyttiin kuorolaisiksi!
En tiedä, miten siinä oikein niin kävi, mutta yhtäkkiä Jarno jo raahasi minua kuuntelemaan Candominon harjoituksia ja mukaan kuoron esiintymismatkalle Poriin. Esiintymisen jälkeen johtaja Esko Kallio kysyi minulta, miten konsertti mielestäni meni. Vastasin vaatimattomasti, että: ”Todella hyvin ja kuorossa on kaunis soundi sekä muuten hyvä balanssi, mutta yksi ykkössopraano teiltä selvästi puuttuu.” Tietäähän sen jo, miten siinä sitten kävi.
Taavetti Alinin kuva Sinistä ja Jarnosta vuodelta 2009.
Kuorokonsertti voi olla kuuntelijalle huumaava kokemus. Tunne, jonka kuulija kokee, lähtee kuitenkin liikkeelle kuoron ja johtajan välisestä keskittymisestä musiikin äärelle ja musiikin sisältämien tunteiden ilmaisemisesta. Palmusunnuntain Temppeliaukion konsertissamme 9.4. oli Hufvudstadsbladetin kriitikko Mats Liljeroos, joka kuvaili konsertin tunnelmaa lähes meditatiiviseksi kokonaisuudeksi. Siltä se tuntui minustakin. Erityisen hyvin tuohon meditatiiviseen tilaan pääsin Arvo Pärtin Magnificat-teoksessa. Jostakin syystä jännitin solistin tehtävää valtavasti. On vaikea sanoin kuvata niitä paineita, joita tuollaisessa tilanteessa voi kokea. Minulle epäonnistumisen pelkoon liittyivät niin itsensä kuin koko kuoron mahdollinen naurunalaiseksi saattaminen ja sen aiheuttaman häpeän tunteet. Kappaleen alettua pääsin kuitenkin irti jännityksestä ja kehoni tärinästä. Pystyin jättämään tuhatta ja sataa lyövän sydämeni tykytyksen taka-alalle ja keskittymään Marian kiitosvirren sanoihin sekä tunnelmaan, jonka halusin kuulijoille välittää.
Pärtin Magnificat on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja upeissa soivissa dissonansseissaan ainutlaatuinen. Vierekkäisten sävelten luoman värähtelyn ja jännitteen pystyy tuntemaan ja se luo kappaleeseen valtavan latauksen. Kun kappale pääsee huippukohtiinsa, ja saa laulaa sielunsa kyllyydestä, pääsevät helposti kaikki tunteet valloilleen. Esiintyjän tehtävä on kuitenkin koettaa välittää nuo tunteet kuulijalle joutumatta itse niiden valtaan. Teoksen viimeisellä sivulla toistetaan sanat ”Magnificat anima mea Dominum”, ”minun sieluni ylistää Herran suuruutta.” Viimeisen kerran kappale luo riipaisevat dissonanssit ja saavuttaa lopulta mystisen rauhan.
Ai niin, miten se rakkaus sitten syttyi? No, luultavasti yhdessä tehdyn musiikin kautta. En tiedä huumaannuttavampaa tunnetta kuin onnistunut konsertti tai erikoisen hyvin sujunut kappale. Musiikki iskee minulla todella syvälle sisimpään ja mieheni sanoo, että silmäni alkavat tuikkia, kun laulan. Kun tuon ainutlaatuisen tunteen saa vielä jakaa loistavien ihmisten kanssa, niin paketti on koossa. Teen musiikkia aina täydestä sydämestäni – tai sydän auki, kuten eräs ystäväni sen ilmaisee. Kun sydän on auki, se on myös vastaanottavaisempi rakkaudelle. Se on varmaankin rakkaus musiikkiin ja laulamiseen, joka meidät yhdisti.
Muita kuoroon liittyviä rakkaustarinoita voi lukea uudesta Candomino 50 -julkaisusta! Saatavilla kuoron verkkokaupasta (15 € + toimituskulut)
Mats Liljeroosin arvio 9.4. konsertista on luettavissa Hbl:n sivuilta