Tomi Satomaa
Urani Candominossa alkoi alle kouluikäisenä kun harjoituksissa istuskelin flyygelin alla. Siitä ylenin joulukonsertin diakuvien näyttäjäksi ollessani 14-vuotias. Tuo joulukonserttiruuhka ja siinä kuoron mukana pyöriminen sai ”mä en ainakaan koskaan tule kuoroon” –asenteeni muuttumaan ja kysyin varovasti silloiselta johtajalta mahdollisuutta pyrkiä Candominoon. Taisi olla ensimmäiset harjoitukseni tenorin rivissä kun kuoro valmisteli Schütz-levyä. Vailla aiempaa kuorokokemusta 8-ääninen varhaisbarokin motetti ensimmäistä kertaa saksaa laulaen oli kieltämättä haastava kokemus. Totesin kotimatkalla, että minä en sitten jatka tätä hommaa.
Kymmenen vuotta lauloin Candominon riveissä. Nautin treeneistä, ”lupaava”-kommenteista, haasteista, Australian matkasta, Saksan reissuista, Rooman lämmöstä, äänitysten hiomisista, tervatuilla silloilla keikkuvista linnuista, vinhasti pyörivästä ääniraudasta, Olarin kirkon akustiikasta, Orionin jouluhartauksista, laulujen sanojen vääntelyistä, tenoreiden yhteishengestä. Mutta ennen kaikkea nautin niistä hetkistä, jolloin johtaja soitti soitintaan ja kuoro oli kuin yksi, moniääninen laulaja. Kotimatkat harjoitusten jälkeen, äidin kattama iltatee ja saunominen isän kanssa ovat olleet Candominon harjoitusten lisäksi minun tärkein kouluni musiikin alalla kun herkeämättä analysoimme harjoituksia, kuoron soinnin kehittämistä ja musiikillisia tulkintoja.
Toivon kuorolle ja Eskolle menestystä ja kärsivällisyyttä työskennellä laadukkaan musiikin parissa. Ja nykynuorisolta toivon kykyä sitoutua pitkäjänteiseen työskentelyyn sekä halua haastaa itseään.
Kirjoittaja on kirkkomuusikko, konserttiurkuri ja johtaa perustamaansa Paraisten Vokaaliyhtyettä – Tomi Satomaa
Seuraa kuorojen instagram-tileiltä, miten jouluvalmistelut ja konsertit etenevät!
Candomino
CandoMini