Marja Ehrstedt, candominolainen 80-luvulla / sekä altossa että sopraanossa
Liityin Candominoon mukaan vahingossa vuonna -80, heti Let the Peoples Sing -kilpailun jälkeen. Voitosta huolimatta en tiennyt kuorosta mitään. Ystävä, jonka kanssa piti viettää hauska ilta, olikin menossa pyrkimään johonkin kuoroon ja lähdin seuraneidiksi. Päädyin laulamaan Tanelle ja sille tielle jäin seiraavaksi liki kymmeneksi vuodeksi.
1980-luvulla matkustelu ei ollut aivan tavanomaista, monesta syystä. Joillakuilla oli sellaiseen varaakin, meidän perheellä ei. Tämänkin takia aivan ihmeellisiä olivat minulle ne lukuisat Euroopan reissut, joita kuoro teki. Saksaa, Brittein saarta, Itävaltaa ja Unkaria oli moneen otteeseen tarjolla. ”Toisenkos kerran sitä Unkariin tullaan?” oli yksi lentävistä lauseista. Kunnes siitä tuli ”kolmannennenkos”. Niin, taivutus vieläkin hankalahko. Kolmannennenkoksen? Kolmannenkos!
Kuoron matkassa näin kaupunkeja, joista olin vain unelmoinut: sacherkakkujen ja Sissin Wien, kansainvälinen Lontoo shoppailukatuineen – kyllä, se esiintymisten ja harjoitusten väliin jäänyt ruhtinaalliset 2,5 tuntia sahattiin Regent Streetiä ylösalas perusteellisesti – kultaisessa valossa kylpevä Oxford, Shakespearen Stratford-upon-Avon ja sen half-timbered houset satojen vuosien takaa.
Olin mukana laulamassa Mauno Koivistolle, Helmut Schmidtille, Indira Gandhille, Jimmy Carterille, Tanskan kuningatar Margareetalle – ja Ella Erosen hautajaisissa. Tässä vain muutama esimerkki, joista voi kiikkustuolissa lapsenlapsille kertoilla.
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monessa kirkossa tuli hymistyä Gammal fäbodpsalm från Dalarna. Sävelmän kuuleminen saa vieläkin kylmät väreet selkäpiihin. Eikä pelkästään kuoron saumattoman yhteissoinnin keskellä laulua oppimaan rakastaneena. Myöhemmin valitsin juuri tämän haikeansuloisen sävelmän äitini hautajaismusiikiksi.
Lukuisat reissut sekä Suomessa että ulkomailla avarsivat ja antoivat ihan valtavasti uutta: paikkoja, kokemuksia, ihmisiä, perspektiiviä, maailmankuvaa. Aika monta erikoista hetkeä koettiin perhemajoituksissa. Englannin ensimmäisellä reissulla oli niin kylmä vierashuone, että hiukset heiluivat viiltävässä tuulessa ja pakkasessa. Ihka elävä SS-majuri Münchenissä ei ole unohtunut.
Koin suurta ylpeyttä saadessani olla osa suomalaisittain merkittävää kuoroinstituutiota, joka kyllä tunnettiin Suomen rajojen ulkopuolellakin, minä vain olin ollut se tietämätön. Niin ja, paitsi Tanen urkupillikokonaisuuteen kuuluminen, vielä ehkä merkittävämpää oli kuuluminen kuoron sisäiseen miniryhmään. Meitä samanhenkisiä noviiseja oli tolppakuorolaisten joukossa kymmenkunta, yhtä köyttä vetämässä. Erityisesti näiden ihmisten ystävyys merkitsi valtavasti – ja merkitsee edelleen.
Candominossa syntyneet, ja aktiivikuorolaisuuden jälkeen vielä kasvaneet, elämänmittaiset ystävyydet ovat olleet minulle se kaikkein tärkein kuoroaikojen anti – ”sillä suurin niistä on rakkaus”. Ja tietenkin musiikin mahti. Sen voima, joka liikuttaa ja ilahduttaa.
Huomio erityisesti Espoossa asuvat lapsiperheet: CandoMini-kuorokerho 7-9-vuotiaille lapsille aloittaa toimintansa 9.3. alkaen Olarin kirkossa. Lisätiedot sivuiltamme – tervetuloa mukaan!